Jari Parantainen - Tuotepäällikön pelastuspakkaus

/
0 Comments
Olen vaihtamassa työpaikkaa välittömässä lähitulevaisuudessa ja seuraava titteli on tuotepäällikkö. Jari Parantaisen blogia ja kirjoituksia on seurannut jo pidempään, joten nyt oli erinomainen aika lukea läpi hänen kirjansa Tuotepäällikön pelastuspakkaus.

Lukeminen onnistui jokseenkin yhdeltä istumalta ja viihdyttävä tämä pakkaus ainakin on. Parantainen on sukkela kirjoittaja, joka viljelee huumoria jokseenkin jokaiseen mahdolliseen paikkaan. Useimmiten myös varsin onnistuneesti ja kirjasta löytyi useampiakin kohtia, jotka piti ihan lukea ääneen muillekin.

Parantaislainen tuotepäällikkö näkee asiat realistisesti ja keskittyy olennaiseen. Parantaisen mukaan tuotepäällikön tärkeimpiä yksittäisiä taitoja on kyky sanoa ei. Tuotepäällikön rooli on yleisesti hyvin monipuolinen ja runsas, joten vähänkään varomattomampi kaveri uppoaa välittömästi satojen pikkunakkien ja kiireellisten kysymyksien suohon. Ideaalitilanteessa tuotepäällikkö keskittyy kuitenkin vain oleellisimpiin tuotetta edistäviin töihin ja delegoi loput jotenkin salakavalasti muille.

Yksi omalta kannaltani tärkein kirjasta löytynyt oivallus oli, että palvelu tai työkalu ei vielä ole tuote, vaikka härveli miten hieno sinällään olisikin. Kiusallisen itsestäänselvää, mutta omaa ajattelua kyllä nopeutti lukea tämä ihan näin kirjasta. Parantainen teroittaa sitä, että vasta kun tuote on paketoitu, dokumentoitu ja myyntikanavat katsottu, voi sitä vähitellen alkaa kutsua tuotteeksi. Tuotepäällikön tehtävä onkin varmistaa, että tuote menee ns. kasaan:
  • Onko manuaali kirjoitettu?
  • Ymmärtääkö asiakas mitä hyötyä tuotteesta on?
  • Ymmärtääkö asiakas edes mitä tuote maksaa?
  • Miten käyttäjien tuki on hoidettu?
  • Mitä tuotteen valmistaminen itse asiassa kustantaa?
Varsinkin tuotteistamista käsittelevä luku on hyvin käytännöllinen ja tarjoaa innostavan ja käyttökelpoisen lähtökohdan tuotteen rakentamiseen. Kopioin tähän Parantaisen yhdeksän kohdan listan siitä, mitä helposti ostettava tuote sisältää:
  1. tömäkkä, kilpailijoista erottuva lupaus
  2. ostamisen riskin poistava takuu
  3. selkeästi kuvatut hyödyt
  4. tarttuva nimi
  5. helposti ymmärrettävä hinta
  6. yksiselitteinen toimitussisältö
  7. käyttöohjeet ja muu dokumentaatio
  8. tuotepakkaus
  9. lisävarusteet ja tukipalvelut
Tätä kaikkea alan itse seuraavaksi rakentaa. Kuhunkin kohtaan vastaaminen vaatii työtä ja näkemystä. Rajat vapauttavat luovuuden, joten tällainen konkreettinen lista on aina parempi kuin ei mitään listaa lainkaan. Parantainen ei pelkää olla vahvasti mieltä asioista, jota hän selvästi suosittelee asenteena myös muille. Erottautuminen on aina helpompaa kuin reilu kilpailu. Jos tarjolla on monta tasalaatuista tuotetta (tai esim. työnhakijaa!), joutuu kilpailua tekemään raa'asti hinnalla tai laadulla. Erilaisuus ja vahvat näkökulmat ovat sellaisia asioita, joiden avulla ohittaa rehellinen kilpailu kokonaan ja kiilata monen jopa paremman tuotteen tai hakijan edelle.

Kirjassa on mukana paljon myös yleistä self-help -osastoa: miten hallita omaa työtään, miten olla selittelemättä, miten sanoa ei jatkuville pyynnöille, jne. Sinällään sisältö on erinomaista ja hauskasti kirjoitettua. Kirjaa vaivaa kuitenkin pienoinen sirpaleisuus, joka on useiden blogista ponnistaneita kirjojen perusheikkouksia. Hyvää materiaalia (valmiita blogikirjoituksia) on olemassa paljon, joten sitä on sitten myös laitettu mukaan ehkä vähän vähemmänkin tiukalla fokuksella. Tällä kertaa kyseessä ei ole mikään suuri synti, koska jotkut aasinsillat kuitenkin löytyvät ja teksti on joka tapauksessa hauskaa ja sivistävää.

Nopea ja miellyttävä lukuelämys, jonka oppien soveltamisesta riittää minulle tekemistä pitkäksi aikaa. Innostava maailma, innostava kirja.



Lue myös esim.

No comments: