Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteilijä. Valitsin sivuaineiksi markkinavetoisesti esimerkiksi filosofiaa ja naistutkimusta. Tällä hetkellä teen ja tulen tekemään IT-projektipäällikön töitä, ketterää kehitystä ja tietojärjestelmätuotteiden muotoilua. Koulutustaustasta tätä ei olisi välttämättä ollut mitenkään erityisen helppo ennustaa.

Asiantuntijan ura on iteraatiota. Yhä harvempi enää pysyy tiukasti koulutustaan vastaavissa töissä. Papeista tulee konsultteja, esteetikoista toimitusjohtajia. Jos joku asia kiinnostaa, ala tutustua siihen! Luultavasti työpaikalta löytyy joku tapa osallistua ja päästä kokeilemaan uusiakin asioita, vaikkei niitä työsopimuksessa olisikaan mainittu. Kiinnostuminen ja tekeminen kannattaa käytännössä aina.

En ole esimerkiksi itse tehnyt päivääkään oikeita henkilöstöhallinnon töitä, mutta asian harrastelu on kuitenkin vienyt radioon puhumaan aiheesta ja muutamaankin päivätöiden ohella tehtyyn mainioon freelancer-projektiin. Haaviin on jäänyt tuoteideoita, tiimin vetämisen ja bisneksen kehittämisen näkökulmasta erittäin tärkeitä oivalluksia ja mielenkiintoisia kontakteja, joiden uraa ja tekemisiä tulen jatkossakin seuraamaan mielenkiinnolla.

Ura on kauhean pitkä. Vaikka yhteiskunnallinen paine onnistua esimerkiksi opiskelualan valinnassa kasvaa jatkuvasti, on itsensä aikaa löytää uudestaan ja uudestaan myöhemminkin. Lähipiirissäni reilusti yli kolmekymppinen ihminen vaihtoi varman työpaikan uuden alan opiskeluun. Toinen ystävä vaihtoi pitkään jatkuneet yliopisto-opinnot parin vuoden ammattikoulutukseen ja sitä seuranneeseen työllistymiseen alalle.

Jyrkätkin äkkikäännökset ovat täysin mahdollisia. Kaikilla näillä ihmisillä on työuraa jäljellä vielä vähintään 30 vuotta. Lääketeknologian parantuessa ja huoltosuhteen heikentyessä luultavasti 40 vuotta. Myöhäistä ei ole.

Käytännössä kaikki tietysti tuomitsevat. Suurin este edellisen otsikon tapaisille käännöksille usein onkin sukulaisten tai lähipiirin epäluulo tai odotukset sen suhteen, miten uran tai elämän pitäisi mennä. Tätä vastaan on kuitenkin hyvä hiukan taistella. Kenelläkään ei ole velvollisuutta elää kenenkään muun elämää.

Perhe tai asuntolaina voivat toki taloudellisesti asettaa melko konkreettisia rajoja sille, voiko diplomi-insinööri lähteä yllättäen Goalle kasvattamaan vuohia. Muuta velvollisuutta suorittaa jotain tiettyä hyvää elämää ei kuitenkaan ole. Lue vaikka Nietzscheä ja ole se muutos, jonka haluat työelämässäsi nähdä.

Olen perinteisesti aina keväisin perustanut uuden blogin, joten ehkä näitä uusia tehtäviä ajatellen taas voisi olla sellaisen aika. Siirryn sekatyöstä ehkä jälleen kohti selkeämmin määriteltyä tehtäväkenttää. Blogin aiheena olisi tuoreen tuotepäällikön haasteet ja seikkailut uutta tuotetta rakentaessa. Luultavasti mietittävää ja käsiteltävää tulee tämän kanssa riittämään, joten kai sille ihmettelylle joku paikka on jälleen perustettava.