Työajan pidentäminen - hölmöjen hommaa

/
0 Comments
Viikkotyöaikojen pidentäminen on hölmöistä hölmöin ajatus.


Ajatuspajan Liberan uudessa raportissa nostettiin yhtenä tuottavuutta parantavana tekijänä esiin viikkotyöaikojen pidentäminen. Liberan raporttien julkaisuja seuraa yleensä pieni moraalipaniikki ja "lukematta paskaa!" -tason hysteeristä tuomitsemista yhtään toverillisemmilla aatteilla varustettujen ihmisten suunnalta, mutta tällä kertaa kieltämättä itsekin vähän ihmettelin, että mitä ne ovat oikein siellä vetäneet.


Raportti itsessään on sen verran raskas, että en pelkästä akateemisesta mielenkiinnosta sitä nyt jaksanut kokonaan lukea. Kävin kuitenkin läpi siitä työaikojen pidentämiseen liittyvät argumentit ja perustelut. Vaikka työaikojen pidentäminen oli uutisoinnissa nostettu esiin yhtenä raportin ehdotuksena, ei se kuitenkaan itse raportissa saanut juuri mitään huomiota. Raportissa lähinnä todettiin, että työntekijät tekee aika lyhyttä viikkoa kun on näitä lomia ja kaikkee ja olishan se nyt kiva, jos työantaja vähän enemmän saisi kuukausipalkalla työtunteja.

Raportissa kaipailtiin työaikojen pidentämistä lähinnä tilastollisella tasolla, eikä esim. ehdotettu että työaika pitäisi olla kaikilla aloilla klo 07-18 maanantaista lauantaihin. Äärimmäisen matemaattista ihmettelyä, ilman mitään konkretiaa tai vakuuttavaa ja innostunutta argumentointia asian puolesta. Olin vähän pettynyt, koska olin toivonut törmääväni johonkin raskaan tason tutkittuun perusteluun asian puolesta. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten joku ihan tosissaan kannattaisi kymmenen tunnin työpäiviä jotenkin yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta nettohyötyä tuottavana asiana.


Katson asioita usein työsuojelun, työhyvinvoinnin ja sitoutumisen kannalta. Iloinen ja terve ihminen on myös tehokas ja oivaltava ihminen. Olen työssäni enemmän joutunut heittämään ihmisiä pois toimistolta ja anelemaan heitä pitämään liukuman alle 40 tunnin, kuin toivomaan, että käskisipä Kokoomus ihmisten tehdä pidempiä viikkoja.


Viikkotyöajan pidentäminen olisi toki hieno ja tavoiteltava asia, jos se tapahtuisi esimerkiksi sairauspoissaoloja vähentämällä. Hauskasti tähän tavoitteiseen voisi päästä esimerkiksi viikkotyöaikaa lyhentämällä.

Seuraa paljastus: en ole vielä kertaakaan joutunut työelämässä tekemään yli 40h työviikkoa saadakseni työt hoidettua. Jos minun viikkotyöaikaani pidentäisi vaikka kahdella tunnilla, se tarkoittaisi, että käytän viikossa ylimääräiset kaksi tuntia kissavideoiden selaamiseen toimistolla, sen sijaan että hakisin lapsen ajoissa päiväkodista tai ehtisin jumpata aamulla. Työhyvinvoinnille ja yleiselle elämänlaadulle aiheutuvat seuraukset voi jokainen kuvitella.

Kieltämättä olen etuoikeutetussa asemassa kun pystyn nykyisessäkin työssäni keskittymään olennaiseen. En kirjoita ylimääräisiä raportteja, minulla on viikossa vain noin kaksi säännöllistä kokousta ja vapaat kädet kehittää prosesseja jatkuvasti tehokkaammiksi ja nopeammiksi. Tämän vuoksi jokainen työtunti on tehokas ja työt saa tehtyä.

Katson työaikaa toki lähinnä kapeasta etuoikeutettujen ajatustyöntekijöiden näkökulmasta. Pyöränkorjaaja tai kaupan kassa toki saa kymmenessä tunnissa enemmän aikaan kuin vaikka neljässä tunnissa. Varsinaisesti mielenkiintoisia ovat kuitenkin sellaiset asiantuntija-alat, joissa 70 tunnin työviikot ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

Seuraavaksi yritän saada jonkun tutun investointipankkiirin tai konsultin paljastamaan, mihin se kaikki aika menee ja miksi. Palataan asiaan.


Lue myös esim.

No comments: