Rekrytoija, kerro mitä haluat

/
0 Comments

"Profiilia ei hakuprosessin aikana annettu eteenpäin, sillä hakijoiden vastauksiin olisi voinut vaikuttaa niiden [haluttujen ominaisuuksien] tietäminen."
Tämä tuore todelliseen rekrytointiin liittyvä sitaatti kuvaa hyvin sitä tapaa, miten työhaastatteluita on tavattu ajatella. Työhaastattelu ja koko rekrytointi on työnantajan ja työntekijän välistä sotaa, jossa työnhakija koittaa olla putoamatta mihinkään edellisen asettamaan ansakuoppaan. Muut työnhakijat ovat lopulta itse rekrytoijaa pienempi uhka.

Tämä on kulttuurisesti ihan looginen sopeuma. Hakijamäärät voivat olla nykyään täysin käsittämättömiä. Samaa paikkaa voi hakea useita satoja hakijoita, joista pitää saada heti ensimmäisessä vaiheessa karsittua pois lähes kaikki. Lyöntivirhe CV:n otsikossa voi olla työnhakijalle kohtalokas. Rekrytointi on yritykselle aina merkittävä riski ja vahvojen ammattiliittojen ja tiukan työlainsäätelyn maassa vielä sitäkin enemmän. Tämänkin vuoksi rekrytointiin on loogista suhtautua enemmän riskinhallintana kuin mahdollisuuksien hakemisena.

Tällaisessa maailmassa on ihan looginen oletus, että halutun osaamisprofiilin kertominen työnhakijoille on virhe. Työnhakijat osaisivat suoraan kertoa asioista, joista rekrytoijat haluavat kuulla. Poiskarsiminen olisi yhä vaikeampaa!

Monella alalla tällainen Sun Tzun inspiroima rekrytointityyli ei kuitenkaan enää ole mahdollinen vaihtoehto. Osaaminen on jatkuvasti yhä tärkeämpää. Ihminen saa hyvien työkalujen ja palveluiden avulla aikaa yhä enemmän. Kärjistäen voisi sanoa, että jatkuvasti tarvitaan yhä vähemmän, yhä osaavampia ihmisiä.

Kukaan ei halua tulla kohdelluksi riskinä tai vastustajana. Työhaastattelu on työnantajan paikka loistaa ja osoittaa, että fiksun ihmisen kannattaa tulla rekrytoiduksi juuri tänne. Kutsuu sitä sitten työnantajakuvan rakentamiseksi tai asialliseksi käytökseksi, kannattaa tilaisuus käyttää hyödyksi.

Hyvillä haastattelukäytännöillä ei tarvitse huolehtia siitä, että joku sepittäisi epätodellisen optimistiset vastaukset työhaastattelun kysymyksiin. Kun haastattelussa pysytään tapahtuneiden tapauksien käsittelyssä ja vältetään "kuvittele että..." -tyyppisiä kysymyksenasetteluita, työnhakija voi valmistautua rekrytointiin vain tekemällä asioita. Työhaastattelun ansakuoppia ei vältetä keksimällä ovelia vastauksia, vaan osallistumalla, onnistumalla ja saamalla aikaan työhaastattelua edeltävän uran ja elämän aikana.

Onnistumisista on mukava kertoa. Kun molemmilla osapuolilla on kortit avoimesti pöydällä, puuttuu tilanteesta heti paljon vastakkainasettelua. Läpinäkyvyys tekee lopullisen valinnan perustelusta ja ei-valittujen hakijoiden kohtelusta myös huomattavasti helpompaa. Vaikka valinta ei tällä kertaa kohdistuisikaan hakijaan, tilanteen tyylikkäästi hoitamalla voi säästää hyvän suhteen tähän ja heti jättää kuvan järki-ihmisten asiallisesta työnantajaorganisaatiosta.

Työnantajakuvan rakentamisen ei siis tarvitse aina olla kauhean monimutkaista tai edellyttää konsultin laatimaa sosiaalisen median strategiaa. Tavallisen elämän säännöt pätevät.

Jos haluat jotain, kerro siitä ääneen.


Lue myös esim.

No comments: