Tavoite säteilee ihmisen arkeen kivasti

/
0 Comments
Kesälomalla ihminen on kuin tuuliajolla. Elämä on harmaata harhailua lomakohteesta toiseen ja välillä jääkaapille. Ainakin minun kohdallani.


Onneksi lomatkin loppuvat joskus, mutta myös selkeät tavoitteet voivat nostaa ihmisen takaisin elävien kirjoihin! Kalle Honkanen juuri kirjoitti Parempi ote -blogissa keskittymisestä yhteen tavoitteeseen ja sen tärkeydestä. Single-tasking onkin jonkin aikaa jo ollut se suositeltu tapa tehdä asioita. Ihmiset eivät keskimäärin vain pärjää hajottaessan tarkkaavaisuuttaan ympäriinsä. Tästä ja häiriötekijöiden turmiollisuudesta onkin olemassa jo vuosikymmeniä tutkimustietoa.

Itse olen siirtynyt käyttämään kaikkiin yhtään isompiin askareisiin Pomodoro-tekniikkaa (jota esittelin esim. Ukko.fi vierasblogissa). Se ohjaa keskittymisen automaattisesti vain yhteen asiaan. Käytän puhelimessa ClearFocus -applikaatiota, joka mittaa näppärästi aikaa työrupeamaa varten ja samalla hiljentää kaikki mahdolliset hälytykset, kilinät ja pirinät Pomodoron ajaksi.

25 minuutin mittaisiin sykleihin keskittyminen on toki äärimmäisen tehokasta sinällään, mutta jos suurempi tavoite ei ole tiedossa, voi yhteen asiaan keskittyminen pahimmillaan viedä täysin satunnaiseen suuntaan. Peter Drucker jo sanoi, että "Ei ole mitään hyödyttömämpää kuin tehdä tehokkaasti jotain, jota ei pitäisi tehdä lainkaan." Yksittäisten tavoitteiden lisäksi onkin tärkeää tehdä päätös myös suuremman mittakaavan tavoitteista.

Itse päätin perustaa Start-up -yrityksen.

En vielä ihan tiedä milloin tai miten ja alan vasta vähän olla selvillä siitä, millainen yrityksen tuote saattaisi olla. Miksi-kysymykseen kuitenkin osaan jo vastata. Tätä varten joudun opettelemaan melkoisen määrän uusia asioita, verkostoitumaan tavoitteellisesti ja toisaalta pääsen käyttämään ja harjoittelemaan erittäin tehokkaasti kaikkia niitä uusia taitoja, joita olen työelämässä ja luottamustoimissa oppinut viimeisen parin vuoden aikana.

Olen täynnä virtaa ja energiaa. Yksittäisten tavoitteiden löytäminen ja asettaminen on taas helppoa ja niihin keskittyminen kevyttä. On jälleen syy käyttää hyödyksi kaikkia niitä tehokkuus- ja motivaationiksejä, joita plakkariin on kasautunut. Pelkkä motivaatio motivaation vuoksi ole mielekästä. Tavoitteen avulla motivaatiollakin on jotain merkitystä.

TV-persoona Juhani Kontiovaaraa mukaillen: "Tavoite säteilee ihmisen arkeen kivasti."


Lue myös esim.

No comments: