Kesäloma, valot pois.

/
0 Comments
Perinteinen ohje kieltää lopettamasta liikuntaa ja nukkumista, jos on kiire ja stressi. Minulle käy vähän päinvastoin.
Kissakin ihmettelee lomalaista.


Lomalla käännän kaikki valot pois päältä. Kun vaihdan vapaalle töistä, en hoida mitään muitakaan asioita. Keskityn pötköttämään sohvalla lukemassa yömyöhään ja olen kärttyinen, jos jostain syystä pitää saada aikaan mitään.

Sinällään tämä on rentoutumisen kannalta ihan näppärää ja toimii mainiosti esimerkiksi viikonloppujen mittaisissa pätkissä. Pidempien lomien kohdalla tämä malli vain on vähän hankala. Jossain vaiheessa ympäristö alkaa ihmetellä, kun yksi muuttuu huonekaluksi.

Pidin aiemmin puoli vuotta blogia erilaisista tehokkuusnikseistä ja elämänlaadun parantamisesta. Lähes mikään ei ole niin helppoa, kuin löytää internetistä loputtomasti tietoa siitä, miten pysyä energisenä koko työpäivän ajan, miten olla väsymättä kiireisinä aikoina tai miten saada pidettyä kiinni jumpparutiinista kun on stressi päällä. Samoin lomastressin välttämisestä on paljon ohjeita. En kuitenkaan onnistunut löytämään mitään ideoita siitä, miten lomalla saisi pidettyä itsensä aktiivisena ja rentouduttua vähän vähemmän.

Taas uusi aihe self-help kirjalle siis. Neitseellisille markkinoille pääsisi iskemään.

Aiemmasta tehokkuusprojektista jäi käyttöön suuri määrä erilaisia työkaluja ja apuvälineitä, joilla pitää itsensä kurissa. Lomarentous on kuitenkin liian totaalista: työkaluista ei ole hyötyä, koska myös niiden käyttämisen lopettaa välittömästi kun irtoaa arjesta. HabitRPG tai Beeminder -tyyppiset palvelut silti voisivat olla suureksi avuksi. Mahdollinen idea olisi käyttää toista palvelua ylläpitämään aktiivisuutta, ja toista ylläpitämään ensimmäisen palvelun käyttämistä. Esimerkiksi Beeminder on siitä kiero palvelu, että se laskuttaa käyttäjältä oikeaa rahaa, jos tavoitteissaan ei onnistu pysymään. Loma-aika tai arki, rahanmenon luulisi kiinnostavan.

Vaikka sairaudentunto sinällään puuttuu, ehkä lomallakin olisi hyvä hiukan saada jumpattua, hoidettua henkilökohtaisia sähköposteja tai nähtyä muutama ystävä. Aloitin kirjoittamalla blogauksen, nyt jos menisi käymään kirjastoon ja aktivoisi jälleen tilinsä Beeminderissa.

Hyvää lomaa kaikille, rentoutukaa sopivasti.



Lue myös esim.

No comments: