Nyt kun valtakunnankohauttaja Björn Wahlrooskin jo otti kantaa työajan pidentämiseen, kai aiheesta on vielä jatkettava.



Työajan pidentämisessä melkein mielenkiintoisinta on se, miten hyödytöntä siitä on käydä mitään yhteiskunnallisen tason keskustelua. Valtioiden tasolla tilastoista saa vedettyä (ei-akateemisella tasolla) aivan mitä tahansa johtopäätöksiä. Eri ammattikuntien välillä työaika käyttäytyy täysin eri tavalla. Ihmiset reagoivat työaikaan sentään jokseenkin luotettavalla mekanismilla, vaikka toki yksilöiden välillä on valtavaa hajontaa siinä, kuinka paljon kukin henkisesti, fyysiseti ja sosiaalisesti työaikaa kestää.

Wahlroos haluaa lisätä tehtyjä tunteja, koska se lisäisi tuottavuutta nostamatta kustannuksia. Absoluuttisen tosi väite, mutta käytännössä toki lähinnä vain matemaattis-aatteellinen heitto. Minä taas en työsuojelun näkökulmasta haluaisi, että kukaan tekisi yli 40h työviikkoa, koska se nyt vain on epäterveellistä. Toki sekin, mutta joskus tulee kiire.

Tuottavuuden lisäämisestä kaikki ovat kuitenkin varmasti samaa mieltä. Yhteiskunnallisella tasolla työajasta puhuminen on sen vuoksi ärsyttävää ja ponnetonta, että mitä kehittyneemmästä yhteiskunnasta puhutaan, sitä pienempi osa tuottavuudesta syntyy työajasta. Otetaan esimerkkinä (Fujitsun sponsoroima) tutkimus: jos ostaa koodarille sen tavallisen yhden näytön rinnalle kaksi näyttöä lisää, koodarin työteho paranee 35 %. Jos haluaisi saada aikaan saman vaikutuksen pidentämällä työaikaa, joutuisi koodari viihtymään tavallisen 40 tunnin sijaan toimistolla vähintään 54 tuntia viikossa.

Lisäksi kolmen näytön ratkaisu lisäsi työntekijän tyytyväisyyttä työolosuhteisiin. Jokainen voi kuvitella, millaisia vaikutuksia 54 tunnin vakituiseen työviikkoon siirtymisellä taas olisi työtyytyväisyydelle, työterveydelle ja myös työn tuottavuudelle.

Paremmat työkalut ja muuttuvat työnkuvat tekevät työajasta jatkuvasti vähemmän tärkeän asian. Työn johtamisessa, työtehtävien järkevöittämisessä ja työvälineiden kehittämisessä on vielä poimittavissa niin paljon matalalla roikkuvia hedelmiä, että työajan pidentäminen kuulostaa älyllisesti laiskalta tekohengitykseltä.

Olen nykyisellä työpaikallani saanut lähinnä asioiden miettimisellä lähes puolitettua asuntojen vuokraamiseen (= bisneksen pyörittämiseen) kuluvan työajan. Jos työn kehittämisen sijaan olisi Sipilän malliin vain lisännyt 100 tuntia kaikkien työvuoteen, olisi tuloksena ollut lähinnä enemmän turhaan työhön upotettua aikaa ja pari burn-outtia.

Työajan pidentäminen on keskiaikainen menetelmä kilpailukyvyn parantamiseen. Muut tekevät aina enemmän (ja halvemmalla!) töitä. Keksitään me sen sijaan jotain muuta.